officeYumi Ogawa on syntynyt ja kasvanut Kagoshimassa, Japanissa, josta hän muutti juuri valmistuneena suuhygienistina Yhdysvaltoihin, jossa hän valmistui nykyiseen ammattiinsa Utahin Hierontaterapiaopistosta vuonna 2003. Hän on lisensoitu ja sertifioitu hieroja omaten kokemusta yli 12 vuoden ajalta terapeuttisesta kehotyöskentelystä, erityisalanaan shiatsuhoidot.

Hän on työskennellyt Crystal Cruise Spassa, jossa hän matkusti ympäri maailmaa. Hän työskenteli Waikikissa, Havajilla, jossa hän edelleen hionut taitojaan hierojana ja terapeuttina. Hän on toiminut maailmankuulussa Golden Door Spassa, Kaliforniassa. Uransa aikana hän on kiertänyt yli 30 maassa, hoitanut niin prinsessoja kuin muitakin julkisuuden henkilöitä ja esiintynyt useissa kansainvälisissä tapahtumissa. Kaunis luonto ja kosketus edellisiin elämiin ovat tuoneet Suomen on erityisen lähelle hänen sydäntään, johon hän kaipaa yhä uudelleen ja uudelleen. Ensimmäisen kerran hän vieraili Suomessa kesällä 2015 Helsingin yliopiston järjestämässä kansainvälisessä tietoisuuskonferenssissa, luennoiden sen yhteydessä järjestetyssä seminaarissa.

Hänet tunnetaan energisenä ja voimaannuttavana kouluttajana, jolla on taito auttaa omien voimavarojen tunnistamisessa sekä välittää rakkaudellisia viestejä ja energioita toisilta tasoilta. Hänen elämänfilosofiansa perustuu muiden tukemiseen, hyödyntäen asiantuntemustaan aromaterapeuttina. Aromaterapian ohella hän on erikoistunut shiatsuhierontaan, sekä rentoutumiseen, hyvinvointiin ja stressin helpotukseen tarkoitettuun hierontaan. Työssään hän soveltaa intuitiivisesti tekniikoita ruotsalaisesta hieronnasta, syvälihashieronnasta, akupainannasta, trigger-pistekäsittelystä ja thai-hieronnasta, korostaen integratiivista tietoisuutta kehosta ja mielestä.

Lokakuussa 2011 hänen ystävänsä Ashley kertoi hänelle DōTerrasta ja hän osallistui eteerisiä öljyjä käsittelevään seminaariin. Testattuaan näitä aromaterapeuttisia öljyjä, hän tiesi heti että tämä on se tuote, jota hän on etsinyt. Hän ryhtyi hyödyntämään näitä öljyjä työssään ja asiakkaat rakastuivat niihin välittömästi. Asiakkaat ovat hänelle perheenjäseniä, joille hän haluaa valita luonnonmukaisimmat välineet terveyden ja hyvinvoinnin tueksi. Hän ja hänen asiakkaansa suosittelevat DōTerraa, joka tarkoittaa latinaksi Maan Lahjaa, sillä sen sataprosenttisen puhtaissa öljyissä hyödynnetään voimavaroja ympäri maailmaa, joiden avulla on mahdollista löytää parhaat kasvit kuhunkin tarkoitukseen. Yumi haluaa tukea tiimiään niin paljon kuin mahdollista osaamisellaan ja sydämellään.

DōTerran menestyksen tausta on vuosituhansia vanhoissa hyvinvointia ja terveyttä tukevissa menetelmissä, jossa hyödynnetään kasvien kykyä vahvistaa ihmisen elinvoimaa niistä saatavien eteeristen öljyjen avulla. Eteeriset öljyt ovat lisänneet suosiotaan kosmetiikassa ja luontaishoidossa, jossa niitä sovelletaan mm. mielen ja kehon toiminnan tasapainottamiseen sekä hyvinvoinnin edistämiseen. Opetustyössään Yumi pyrkii levittämään perustietoutta aromaterapiasta ja DoTerrasta sekä AromaTouch-tekniikasta. Liittymällä mukaan hänen tiimiinsä edistät paitsi omaa ja läheistesi terveyttä, lisäät myös alan koulutusmahdollisuuksia Suomessa, jossa Yumi vierailee myös säännöllisesti.

Voit seurata Yumin elämää Facebookin, Instagramin, Twitterin sekä blogin välityksellä. Näiltä sivuilta löydät tietoa hänen työstään, opetuksistaan ja kiertueistaan. Älä myöskään epäröi ottaa yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää tai keskusteltavaa. Tervetuloa eteeristen öljyjen ja itämaisten hoitojen maailmaan!

Koulutus & sertifikaatit

  • Lisensoitu hierontaterapeutti; Kalifornian osavaltio #19692, 2011
  • Lisensoitu hierontaterapeutti; Havaijin osavaltio #MAT-8160, 2004
  • Steiner Akatemia, Englanti (Crystal Cruise Linelle), 2003
  • Utahin hierontaterapiaopiston sertifikaatti (UCMT), 2003
  • Yhdysvaltain hierontaterapiajärjestön jäsen (AMTA) #1258642

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedintumblrmail

Leave a Reply | Vastaa